Essin kanssa tehtiin tiistaina tempaisu ja päätettiin kokeilla Vaasan kehuttua sushiravintolaa nimeltä
Magokoro. Olin syönyt kerran aikaisemmin sushia melko mitäänsanomattomin mielipitein, joten päätin antaa sushille uuden mahdollisuuden. Tunnelma ravintolassa oli mukavan rento ja englanninkielisyys toi mukavan kansainvälisen fiiliksen. Palvelu tapahtui hymysuin ja pienellä hennolla äänellä, että meikäläinen juuri ja juuri kuuli mistä oli kyse :D
Päätimme tilata Rainbow- rollin, joka sisälsi lohta, grillattua ankeriasta, yellow tailia, rapupuikkoa, kurkkua, avokadoa, majoneesia sekä lentokalan kaviaaria. Ensin mietin kovasti, että kuinka ison annoksen pitää tilata että saa nälän kuriin, sillä nälkä oli melkoinen ;)
Tällaista sitten tuotiin eteen ja ensimmäinen ajatus oli, että eihän tuon jälkeen ole millänsäkkään. Tuoksu oli kuitenkin päätä huimaava ja esillepanokin miellytti kovasti silmää. Eniten tykkäsin kasvis- makeista, sillä muut olivat liian suolaisia minun makuuni. Vettä tuli juotua siis :D
Ensin vähän epäileväinen ilme…… JA EI KUN KONEESEEN. Ensimmäiset makit olivat ihana makuelämys, sillä ne olivat kasvis- versioita, mutta raaka kala sai minussa aikaan hieman puistatuksen tunteita. Annoksen jälkeen olin aivan täynnä ja hieman ällö olo… ehkä se johtui siitä, että elimistö taistelee "vaarallista", raakaa ruokaa vastaan, kun ei ole siihen tottunut. Olin kylläinen jo neljän makin jälkeen, mutta pitihän koko rivi kiskoa ;) Myös tikuilla syöminen onnistui, kun pääsi vauhtiin. Olisi laitonta syödä tällaista kulttuuriannosta muuten kuin tikuilla. Sehän on puolet hauskempaakin, ainakin Essin kanssa naurettiin posket punaisina :D
Hieman äklön olon päälle päätimme tilata jotain mikä sai mielemme pois sushista ja se olikin hyvä idea…. Frozen jogurttia, mansikoita, kiiviä, pensasmustikoita…. Ja kaikki nämä tuoreena! Olisin voinut syödä sangollisen tätä. Hintaakin oli vaivaiset 4 euroa!
Ilme kertoo kaiken.. NAMMM :D
Mitäs kokemuksia teillä on sushista ? Lempparia vai puistattavaa?
Kasvis- sushi sai kyllä minut puolelleen, mutta vielä on silti totuttelemista!
Nyt jatkan lauantaipäivän viettoa kirjallisen koulutehtävän merkeissä ja illalla olisi tarkoitus mennä elokuviin tyttöjen kanssa katsomaan 21 tapaa pilata avioliitto :)
Nyt mukavaa lauantain jatkoa kaikille !
Piipi